Stadinkoillisten kesätapahtuma 2022

Helsinkipäivän aattona keskusteltiin yhteisistä asioista

Stadinkoillisten kesätapahtuma Pekanpuistossa

Ala-Malmilla, Pekanpuistossa, vietettiin aurinkoinen lauantai-aamupäivä Stadinkoillisten järjestämässä kesätapahtumassa.

SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Niina Malm kannusti puheenvuorossaan lähiöiden asukkaita ottamaan osaa yhteiseen keskusteluun ja tuomaan esiin arkipäivään liittyviä kysymyksiä. Malm korosti, että vaikka hinnat ovat nousseet ja infaaltiovauhti on kiihtynyt, tulisi palkkatason olla sellainen, että yhdellä työllä tulee toimeen. Järkevä ja maltillinen talouspolitiikka on nyt valttia.

Joissain keskusteluissa on nostettu myös esitys ruoan arvonlisäveron laskemisesta. Malmin mukaan SDP:n tavoitteena on nostaa keskusteluun ja selvitettäväksi kaikki mahdolliset toimenpiteet ja keinot. On saatava aikaan tasapainoisia ratkaisuja, joiden avulla selvitään vaikean, mm. Ukrainan sodan seurauksena olevan, taloudellisen tilanteen yli.

Kuva -Teltan järjestelyjä
Tavaroiden järjestelyjä

Kaupunginvaltuutettu Sinikka Vepsä kertoi ajankohtaisia kuulumisia sosiaali- ja terveystoimen uudistuksesta. Vepsä pitää tärkeänä sitä, että kun sote-palvelujen palveluverkkoa uusitaan, ei tehdä liian hätiköityjä ratkaisuja esimerkiksi perustamalla vain suuria terveys- ja hyvinvointikeskuksia. Tarvitaan myös lähellä olevia, pienempiä toimipisteitä, jotka ovat helposti saavutettavissa.

HSL:n lippu-uudistus ja polttoaineiden hintojen nousu puhutti myös paikalla olijoita. Julkinen liikenne on pidettävä jatkossakin houkuttelevana ja edullisena vaihtoehtona.

Kesätapahtumassa oli paikalla myös ensi kevään eduskuntavaalien kansanedustajaehdokkaita. Tuoreet ehdokkaat Anita Hellman ja Taru Reinikainen pitävät lähiöiden äänen kuuluviin saamista tärkeänä. Koillis-Helsinki ja erityisesti Malmi ovat kasvavia alueita. Hyvän elämän edellytys on, että palvelut ovat lähellä kotia ja hyvien liikenneyhteyksien päässä.

Kuva - Aurinkoista
Nautimme aurinkoisesta päivästä.
Haastattelu – osa 1

Stadinkoillisten puolesta
Helena Ylisipola
Malmin Sosialidemokraatit ry
puheenjohtaja

Haastattelut – osa 2