Orpon hallitus tekee toistuvasti merkittäviä leikkauksia terveydenhuoltoon, vaikka Suomen terveydenhuoltoon käyttämä bruttokansantuoteosuus on verrokkimaitamme vähäisempi. Euroopan unionin maat käyttivät vuonna 2020 bruttokansantuotteestaan keskimäärin 10,9 % terveydenhuoltoon, mutta Suomi vain 9,6 %.
Suomea pienempi osuus bruttokansantuotteesta terveydenhuoltoon käytetään esimerkiksi Sloveniassa, Bulgariassa ja Latviassa. Muissa pohjoismaissa terveydenhuollon osuus oli selkeästi Suomea suurempi, esimerkiksi Ruotsissa 11,4 % ja Tanskassa sekä Norjassa 10,5 %. Saksa käytti terveydenhuollon 12,8 % bruttokansantuotteesta.
Suomessa terveydenhuoltoon käytettävä osuus bruttokansantuotteesta ei ole kasvanut vuosien 2012–2020 aikana huolimatta hoitomahdollisuuksien kehittymisestä ja väestön ikärakenteen muutoksesta.
Terveydenhuollon rahoitus jaetaan usean toimijan kesken
Sen lisäksi, että Suomessa käytetään verrokkimaita vähemmän rahaa terveydenhuoltoon, jaetaan niukka rahoitus neljälle eri toimijalle: yksityinen terveydenhuolto, työterveyshuolto, opiskeluterveydenhuolto ja julkinen terveydenhuolto.
Yksityisen terveydenhuollon julkinen rahoitus käsittää muun muassa Kela-korvaukset, palvelusetelit ja ostopalvelut.
Rahoituksen kohdentaminen neljälle eri toimijalle aiheuttaa tehottomuutta, henkilökuntapulaa ja eriarvoisuutta terveyspalvelujen saatavuudessa. Henkilökuntapulaa yritetään ratkaista sairaaloiden toimintaa karsimalla tai sairaaloita lakkauttamalla, vaikka keskeinen tekijä on päällekkäinen palvelutuotanto.
Terveyden ja hyvinvoinnin erot näkyvät
Terveydenhuollon eriarvoisuus näkyy esimerkiksi elinajanodotteessa, joka on sidoksissa sosioekonomiseen asemaan. Vuonna 2024 julkaistun Tarkiaisen ym. tutkimuksen mukaan ylimpään tuloviidennekseen kuuluvan miehen elinajanodote on Suomessa 11 vuotta pidempi kuin alimpaan tuloviidennekseen kuuluvan miehen. Vastaava elinajanodotteen ero naisilla oli lähes 6 vuotta.
Terveyspalveluissa samaan aikaan ylitarjontaa ja niukkuutta
Tällä hetkellä yksityisessä terveydenhuollossa ja työterveyshuollossa on ylitarjontaa, mikä näkyy päivittäisinä käyttämättöminä lääkärin vastaanottoaikoina.
Toisin on julkisessa terveydenhuollossa, johon kaikki hoitoa tarvitsevat eivät edes jonottamalla pääse. Odotusajat koskevat julkisen terveydenhuollon käyttäjiä ja aiheuttavat viivettä mahdollisten jatkotutkimusten toteutumiseen ja hoidon oikea-aikaiseen saamiseen.
Terveyspalvelujen oikeudenmukaisen ja oikea-aikaisen saatavuuden näkökulmasta on katastrofaalista, että perusterveydenhuollon hoitotakuu kasvatetaan jälleen 90 vuorokauteen.
Tarja Vainiola
FT